The Bloody Inn — Makaaberi majatalo

The Bloody Inn

Murha mielessä

Vuosi 1831 oli astetta synkempi myrskyisine öineen Ranskanmaalla. Tuolloin satunnainen matkaaja saattoi tietämättään jäädä heräämättä aamulla. Etenkin, jos sattui olemaan massimiehiä. Nimittäin eräs hämärä aviopari, Pierre ja Marie Martin kehittelivät tuolloin palkollisensa Jean Rochetten avustuksella salamyhkäisen mestarijuonen, visionaan äkkirikastuminen. Oh my!

Ovelaan suunnitelmaan kuului heidän majatalonsa asukkaiden yölliset mysteerikatoamiset. Tokihan huoneisiin majoittui ajoittain myös erinäisiä virkavallan edustajia, jotka vaaransivat heidän suunnitelmansa. Vaan mitä ei kuiva käteinen ratkaise, kylmä partaterä sitäkin varmemmin.

Ja muuten, tämä tarina on tosi.

The Bloody Innin vaatima pöytätila ja kokonaisasetelma on hyvin vaatimaton mutta toimiva.

The Bloody Inn tarjoilee sysimustaa huumoria

Pelin teemat, rujo huumori ja tavallista skrodempi taidekuvitus olivat omiaan saamaan huomioni. Tähän kun lisätään vielä häikäilemätön, opportunistinen laskelmointi francien kuvat silmissä, alkoi pulssini lepattaa. Pelin melko hankala saatavuus ja tarjotun yksilön sopiva hinta varmistivat, että varasin sen siltä istumalta itselleni asiaa juuri edes harkitsematta. Ja kyllä kannatti. The Bloody Inn on meinaan perhanan hyvä pikkupeli! Siksi päätin kirjoittaa siitä heti.

Ja kyllä, tässä pelissä on myös huumoria. Se on mustaa, se on makaaberia. Sitä tarjoillaan injektioneulalla. Se vähän naurattaakin.

Kolme ruumiskorttia, jotka hahmojen alta pilkistävät, ovat rakennusten alle kätkettyjä vieraita. Jokainen näistä on kilauttanut kätkijänsä kirstua varsin mellevästi, sillä näillä uhreilla oli massia päällä.

”You sick fuck…”

The Bloody Inn paketoi monipuolisen strategisen asetelmansa helposti hanskattavaan muotoon.

Yöpyjien saapuessa vastanottovirkailija vaihtuu, jolloin pystyt vuorollasi vaikuttamaan kunkin saapujan yölliseen sijaintiin. Kannattaa siis yrittää teilata ne, jotka aikovat yöpyä toisen pelaajan huoneessa. Näin hän ei saa roposiaan aamulla asiakkaan lähtiessä. Meno on kylmää, eikä kumartele ketään.

The Bloody Inn on Nicolas Robertin ensimmäinen peli. En tiedä mikä hyypiö hän on, mutta pidän kovasti tavastaan ajatella.

Homman rytmi on selkeä: jos et saa lahjottua väsyneitä matkaajia kätyreiksesi, voit pistää heistä ilmat pihalle ja muurata ruokasalin seinän sisään. Tai kaivaa puutarhaan. Ja tokihan siinäkin kannattaa apurina käyttää sitä kylän kirkon vähälahjaista kuoripoikaa, jonka känsäiset kädet eivät kaivuuhommia kaihda.

Kattava hahmogalleria

Peli tarjoilee 80 vierailijakortin seassa jos jonkinlaista helppoheikkiä. Sakkiin mahtuu omanlaistaan hiihtäjää aina epäilyttävän näköisestä puutarhurista elviksennäköiseen Markiisinmulkkuun — joka itse asiassa näyttääkin siltä, että kerjää tulla paloitelluksi. Joukossa on myös uniikkeja hahmoja, jotka tapaa vasta useamman pelikerran aikana.

Lähes kaikilla apureilla on omat avunsa tarjottavaksi majatalon laajentamiseksi. Nuorilla työläisjunnuilla ei ole tarjota lisärakennuksia, mutta heidät saa sen sijaan vaivatta houkuteltua avukseen erinäisiin hämäräpuuhiin. He ovat myös hyviä kaivamaan, ja palkaksi riittää, että saavat palata takaisin pubiin turruttamaan työnteosta syntynyttä pahaa oloaan. Ja uutta keikkaa pukkaa seuraavana yönä.

Majatalossa yöpyy monenlaista yön kulkijaa. Näistä kolmesta Munkki auttaa parhaiten onnettomien hautaamisessa, kun taas Teurastajan rakentama paloittelumökki jeesaa kyltymätöntä tappohommissaan. Oluenpanija osaa houkutella ihmiset mukaansa.

Tappohommissa tärkeintä ovat pätevät apurit

The Bloody Inn käyttää mielenkiintoista mekaniikkaa. Hahmojen ”hinta” ei suinkaan määräydy rahassa vaan kätyreiden määrässä. Jos haluat lahjoa ykköstason Munkin väkevämmän ehtoollisviinin avulla, vaatii se yhdestä kädessäsi olevasta ”aktiivisesta” apurista luopumista. Yhden apurin pystyy yleensä luovuttamaan ilman tunnontuskia. Kolmostason Poliisipäällikön lahjominen (tai listiminen) vaatiikin sitten jo aimo kourallisen apureita, koska vanhaa kettua ei noin vain nujerretakaan.

Pena tappaa, Make muuraa

Melkein kaikilla vieraista on jokin oma erityissosaamisalueensa. Se voi olla haudankaivuu (kirkonmiehet), rakennushommat (duunarit) tai lahjonta (puhemiehet). Ja virkavallalta tappohommat hoituvat kuin luonnostaan. Eikä mikään estä houkuttelemasta heitäkin mukaan murhakoplaansa! Kun käyttää oikeanlaista tyyppiä oman alansa tehtäviin, ei kortista tarvitse luopua. Tämä takaa hyvän apurivalikoiman seuraavallekin kierrokselle.

Erityistaidot rakentavat mielenkiintoisia taktisia valintoja pelaajien välille joka käänteessä.

Siinä se lepää. Arvovaltainen kroppa, josta olisi päästävä eroon pikimiten. Tämä mattorulla vaatii kolme apuria kadotakseen, mutta onneksi nämä ovat tuttuja hommia kirkonmiehille (arkkukuvake kortin yläreunassa). Pelaaja joutuu näin luopumaan kokonaan vain työläispojasta, vaikka kaikki kolme ovat toteuttamassa hirmutekoa.

Kukaan ei kaipaa köyhää lasta

Vieraskortit on jaettu eri tasoille, nollasta kolmeen. Yksi nollatason apureista on nuori lehdenmyyjäpoika, jonka houkuttelu mukaan on lasten leikkiä. Hänestä on myös kiva päästää ilmat pihalle ja kaivaa ruusupuskan alle kun lakkaa nassu naurattamasta. Kukaan ei kysele.

Korkeimman tason vieraat ovat kolmostasolla. Heidän saattamisensa kuuteen jalkaan vaatiikin sitten jo huomattavasti enemmän vaivannäköä, valmistelua ja laskelmointia. Toki myös palkkio on rutkasti parempi. Useimmiten yhden yön aikana (kaksi vuoroa) ehtii nipin napin hoitelemaan yhden kolmostason kekkulin, mikäli sitä on osannut valmistella.

Tämä korruptoitunut kolmikko tappaa talossa ja puutarhassa.

Murhamysteeri ratkeaa aina lopuksi kaikkien kokoonnuttua takkahuoneeseen

Majatalossa yöpyy myös erinäisiä virkavallan edustajia aina peruspulskasta seriffistä poliisimestariin. Mikäli pelaajilla on ruumissäkit levällään vielä aamulla kun lainvalvojat heräävät, tulee kaikille kiire dumpata haisevat mattorullansa kaatikselle samoin tein. Ruumiit kannattaa aina yrittää puuhata kuuteen jalkaan ennen tätä, sillä niiden pikadumppaus tulee todella kalliiksi.

Tai, jos luottoa löytyy, voi pistää nuuskivan seriffin pinon päällimmäiseksi. Kuolleet eivät huutele.

Hauskoja pelihetkiä syntyy, kun satunnainen poliisipartio varaa majatalon huoneet koko yöksi ja vastapelaajalla on irtopäitä kylmäkomerot väärällään. Siinä reagoivat tuskin mitenkään ne pelaajat, joilla pöytä on puhdas kuin nunnan omatunto. Nämä hetket tarjoavat herkullisen epätoivoisia neuvotteluyrityksiä, joihin harvoin tartutaan.

The Bloody Innissä riskinotto ei aina kannata. Tässä itsellä helppo ykköstason kroppa jemmattavaksi ja sille osaava hautaaja. Toisella pelaajalla yhä kolme ruumista kasassa kiljumassa kiinnijäämistä…

The Bloody Inn on siistitty kokoperheen versio

Okei, eli peli on siis hauska ja vähän synkkä. Näin se varmasti hyvä onkin, etenkin markkinoita ajatellen. Ja äijän ensimmäinen peli kuitenkin, niin eipä siinä paljoa uskalla lähteä revittelemään. Ihan ymmärrettävää.

Mutta, jos oltaisiin vähän vielä napattu lisämausteita alkuperäisestä tarinasta, mukana olisi myös kannibalismi. Pierrellä ja Mariella kun oli huhujen mukaan tapana tarjota vierailleen illallisella edellisiä vieraitaan. Ah, siinäpä vasta vieraanvaraiset isännät!

Yöpyjien ja heidän ruumiidensa kyltymättömät raiskaukset on kyllä voitu uskoakseni jättää tarpeettomina pois, koska niistä ei peliteknistä hyötyä juuri irti saa. Mutta olisihan se kiva tietää vähän taustoja, joihin peli nojaa.

Saattaa olla, että ei sovellu miehille jotka vihaavat naisia

Yksi olennainen asia, jonka saatoit kuvista huomatakin, on naisväen — ja etenkin ajankuvaan kuuluvien prostituoitujen — puuttuminen pelistä tyystin. Heitä ei siis pääse murhailemaan. Ainoa naispuolinen hahmo pelissä on toinen versio työläisnuorista (pssst, on siellä vielä yksi naispuolinen spesiaalihahmo pakassa piilossa, mutta jätettäköön se löydettäväksi).

Itse olisin ehkä korvannut toistuvia hahmokortteja eri taidekuvilla lisätäkseni vaihtelevuutta (jota on kyllä jo nyt mukavasti). Naishahmojen puuttuminen on hieman hämmentävä ratkaisu, mutta syynä lienee budjetti tahi jokin tyylillinen idea, johon luotan. Peli on varsin mainio joka tapauksessa.