This War of Mine — Sinä et tule pääsemään kotiin

This War of Mine: The Board Game ei ole varsinaisesti kovin mieltä ylentävä peli.

Vanha artikkeli uusin silmin

Tämän jutun alkuperäinen versio, alunperin vuonna 2017 kirjoittamani teksti ei ollut varsinainen arvostelu. Se oli pääasiassa vain oma, maustettu tulkintani ensimmäisten pelikertojeni kokemuksista. Mutta, nyt kun tässä pakon edessä kaivelin uudestaan vanhoja tekstejäni blogiin, totesin, että kyllähän tämäkin juttu ihan arvostelusta kelvannee kunhan vähän fiksaan sieltä täältä. Näin hieno (yksin)peli ansaitsee tulla arvostelluksi täällä.

K18-peli (ei-herkille) aikuisille

This War of Mine sisältää niin synkkiä aiheita pienten tarinapätkien muodossa, että välillä jopa itsekin – niin kyyninen mulkku kuin olenkin – tunsin pientä epämukavuutta kun yritin arvailla tarjolla olevien vaihtoehtojen lopputulemaa. Ja päätöstähän ei peruuteta, vaikka vastaus inhottaisi. Sen kanssa on vain elettävä.

Ei ole lainkaan tavatonta, että pelissä törmää kuolleisiin lapsiin, vanhuksiin tai lemmikkeihin aivan arkisissa ympäristöissä. Tai vaihtoehtoisesti löytää jotakin hyvin herkkää erittäin groteskissa miljöössä. Toisinaan peli tarjoaa vaihtoehdot, joista on valittava vain vähemmän ikävä. Eikä pelaajia päästetä helpolla silloinkaan, kun tulee eteen valinta, viedäkö leipä nälkäiseltä lapsiperheeltä vai pitääkö oma porukka hengissä seuraavan päivän, jotta peli ei päättyisi vielä siihen nälkään. Kyse on kuitenkin aina loppujen lopuksi selviytymisestä. Kovia valintoja.

Sodan kamaluudet kokeneen ihmisen suunnittelema peli on aivan eri kaliiberia kuin sillä mehustelevat kepeät ”amerikantekeleet”. Peli ilmeisesti ammentaa hyvin pitkälti yhdeksänkymmentäluvun alun Sarajevon piiritysvuosista.

This War of Minen sodan runtelema ympäristö, joka esitettynä näinkin inhorealistisesti siviilien näkökulmasta, saattaa olla hyvin epämiellyttävä ja stressaava kokemus, eikä peliä voikaan suositella ihan kaikille. Mitä foorumeita seuraillut, ilmestyessään se aiheutti todellista ahdistusta joidenkin sitä pelanneiden keskuudessa.

Noin puolet This War of Minen sisällöstä koostuu mukana tulevan tarinakirjan stooripätkistä joihin hypätään joka välissä. Kirja muistuttaa entisaikojen Valitse oma seikkailusi -kirjoja. Välillä se tarjoaa pelaajalle toimintavaihtoehtoja, välillä nopanheittoa. Useimmiten kyseessä on silti vain ohimenevä havainto ympäristöstä. Kirjassa on huimat 1947 tarinapätkää, joten ihan heti niitä ei läpi koluta!

Sotatoimialueella jokainen päivä saattaa olla viimeinen

This War of Mine tarjoaa loistavat puitteet tarinankerronnalle. Likimain kaikki tapahtumat perustuvat satunnaisuuteen, joten samatkaan tilanteet eivät toistu identtisinä. Hieman jopa yllätyin todetessani, että TWoM ei olekaan mitään leppoisaa puistossa kävelyä. Selviytyjäryhmän tärkeimmät aloitushahmot saa yleensä pidettyä hengissä keskimäärin 5-7 vuorokautta (kymmenestä), silloin kun hommat menevät kivasti putkeen ja suksi luistaa.

Kunnes se kaikki otetaan pois yhdessä yössä.

Kolmannen päivän ilta

Ruokaa ei useinkaan riitä kaikille. Tänä iltana jo pidempään nälkiintynyt nuori Emira jäi vaille päivän ruoka-annostaan. Se siitä.

Hän ottaa sen erittäin raskaasti. Nyt tuo luurangon kaltainen, kerran niin kaunis olento, katoaa vaivihkaa iltahämärissä takaisin katujen syleileviin varjoihin. Sinne, mistä oli turvapaikkaamme tullutkin. Vaikka kuinka yritimme, ei yhteisömme pystynyt häntä pelastamaan. Eikä siinä tuo pelkkä tölkillinen koiranruokaa olisi ollut kuin väsynyt vitsi jolle kukaan ei naura. Hänen mielensä oli murtunut.

Hänestä ei enää kuultu sen koommin, mutta jäimme toivomaan että hän selviytyy ja elämä kohtelisi häntä lopulta hyvin.

Jokaisessa korttipakassa on myös yksi Reality Impact -kortti, joka heilauttaa hommat etelään alta aikayksikön. Näitä tapahtumia ohjaillaan toisen pakan värikoodikorteilla, joissa on ”pehmeämpiä” sinisiä ja vihreitä kortteja, sekä todella raadollisia punaisia ja mustia kortteja. Eikä tämä ole edes vitsi. Kurahousut voivat jättää pahimmat tapahtumat pelistään pois (lisää tähän kanan kotkotusta).

Neljäs päivä

Neljäntenä päivänä tapahtui siihen asti pahin takaisku: ennen sotaa varastolla työskennellyt Boris yritti etsiä kaduilta jotakuta joka olisi halukas vaihtamaan erinäisiä tarvikkeitamme ruokaan ja veteen.

Hänelle tällaisten pienten ”kuormasta lainattujen” tarvikkeiden myynti on tuttua hommaa jo sotaa edeltävältä ajalta. Kauppiasta etsiessään Boris harhautui kuitenkin tarkk’ampujan tähtäimeen ja haavoittui vakavasti. Sidetarpeita oli, mutta niiden riittävyys hyvin epävarmaa. Ja sitä ennen oli vielä paljon tehtävää illaksi. Kyhäsimme nopean kiristyssiteen, jotta mies pysyy jotakuinkin toimintakykyisenä.

Pelissä haavat, sairaudet ja perustarpeet täytyy joka päivä yrittää huomioida, tai hahmon tila saattaa pahentua.

Ilman skittaa ei meno meinaa maittaa

Jokaisella hahmolla on myös omat henkilökohtaiset tarpeensa, kuten viina, tupakka tai vaikka kitara. Näiden tyydyttäminen tulee huomioida jokaisella hakureissulla.

Zlata on entinen muusikko Itä-Euroopan hämyisistä kuppiloista. Hän toivoo löytävänsä jostakin kitaran. Rikkinäinenkin kelpaisi, kaipa silläkin jotain renkuttelee. Sen avulla hän saisi yleistä mielialaa kohennettua edes hieman, muistihan hän yhä ulkoa useimmat kappaleensa. Piristyminen olisi nyt tarpeen, sillä sairastuttuaan hän ei enää ole jaksanut olla kovin sosiaalinen, vaikka sitä muutoin luonteeltaan olikin. Kuume tuntui vain kohoavan yö toisensa jälkeen, eikä musertava masennuskaan näin ollen hellittänyt otettaan. Hän alkoi olla henkisesti lopussa.

Koska kitaranetsintäreissukin on hengenvaarallinen yritys, se saa nyt jäädä toistaiseksi. Zlatan on nyt pakko vain levätä, joten hahmo saa luvan nukkua kotoisasti kylmällä betonilla. Jos hahmolla on vakava univaje useamman vuorokauden ajalta, sitä ei pääse pakoon. Sänky auttaa parhaiten, mutta harvoinpa sellaiseen riittää rakennusmateriaaleja — tai työaikaa. Tulevan yön tarvikkeiden etsintäreissulle jää siis enää vain vakavasti haavoittunut Boris ja kolmikon toinen nainen, Katia.

Vahvakätisenä toiminnan miehenä Boris päättää ottaa suuren riskin ja lähteä etsimään tarvikkeita ryhmälleen. Haavoittuneenakin hän jaksaisi kenties kantaa enemmän tavaraa kuin narukätinen Katia.

Jengin on nukuttava betonilattialla koska vielä ei ole saatu haalittua kasaan tarvittavia lankkuja sänkyä varten. Sängyssä saa nukuttua hyvin, lattialla vain välttävästi.

Yö ei armahda ketään

Joka ainoa yö on jonkun lähdettävä raunioihin etsimään tarvikkeita, jotta seuraavasta päivästä selvitään edes jotenkin. Jos ei muuta niin edes vettä ja ruokaa. Useimmilla tavaroilla on myös painokilot, joten aika tarkkaan saa punnita mitä kuskaa.

Boris lähtee etsimään kaupungin raunioista mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa ja edes jonkinlaisia lääkkeitä. Katia jää pitämään vahtia suojapaikan ovelle puukon kanssa. Borikselle annettiin porukan paras ase mukaan, haulikko. Vaikka haulikkoon olikin antaa mukaan vain yksi ainoa ammus, mikäli onni on myötä, se riittää. Puukon hän jätti Katialle, jotta jaksaisi kantaa enemmän tavaraa takaisin. ”Toivottavasti se ripakinttu osaa sitä sitten myös käyttää”, hän mutisee ulos astuessaan.

Aseita ei voi syödä

Aseet ovat This War of Minessa harvinaista herkkua, eikä niillä useinkaan ratkaista yhteenottoja. Useammin olen joutunut vaihtamaan veitsiä tai arvokkaita tuliaseita ruokaan ja lääkkeisiin, kuin niitä käyttämään, sillä jälkimmäiset pitävät varmemmin hengissä huomiseen. Tappelua voi aina yrittää paeta, mutta nälkä saavuttaa vääjäämättä.

Boris etsii reittiä lähimmän kerrostalon luo, peittäen kämmenellään taskulamppunsa valokiilaa. Pian löytyy kellariin johtava ovi. Sen saa vääntämällä auki, sillä saranat on rikottu jo aiemmin. Kellarin tunkkaisessa pimeydessä kilvoittelee tuoksuillaan sekä home että rotanpaska. Mahdollisimman äänettömästi hän koluaa häkkivarastoja löytäen vain joitakin koneen osia, jotka hän kerää huolellisesti talteen nekin. Niistä voi saada rakennettua jotakin hyödyllistä myöhemmin.

Silloin hän kuulee halvan vodkan sävyttämää puhetta.

”Who goes there?”

Mikäli hiippailuhommat menevät mönkään, arvotaan vastaantulijan laatu ja luonne. Useimmiten nämä kohtaamiset eivät ole kovin vieraanvaraisia, joten niitä kannattaa vältellä viimeiseen asti. Henkensä uhalla, niin sanoakseni.

Kaksi sotaa välttelevää pikkurikollista etsiskelevät myös talon kellarissa jotakin käyttökelpoista, potkien kastuneita laatikoita nurin. Sitten he huomaavat Boriksen laukku kourassaan, epämääräinen kiristysside reidessään. Ruman näköiset veitset kaivetaan oitis esille. Boris tajuaa olevansa ansassa.

Blam! Välähdys piirtää mustavalkoiset varjot kellarin seinille. Boris antaa roistojen maistaa haulikkoaan. Tulimyrsky pyyhkii suoraan kohti ensimmäisen viinapirun kasvoja, livauttaen nuo kerran niin suloiset mutta nyt jo rumat ja ahavoituneet kasvonsa kellarin seinää koristamaan. Tavallaan parempi näin. Kroppansa rojahtaa märkien sanomalehtien keskelle. Rikostoveri on shokissa, mutta niin on Boriskin — ja nyt hän on käytännössä aseeton.

Taistelut käydään aseista riippuen erivärisillä nopilla ja ne ovat oikeasti vaarallisia. Kaikissa nopissa on eri oddsit, ja häviäminen on aina voittamista todennäköisempää. Jokaisella on myös taistelukyvykkyyttä (Prowess) nollasta kolmeen jolla voi yhtä monasti yrittää heittää huonon nopan uudelleen. Nössöt voivat yrittää lopettaa taistelun myös puhumalla. Onnea yritykseen.

Taistelumekaniikka on armotonta arpapeliä

Pelissä taistelut toteutetaan aseista riippuen erivärisellä nopalla. Tuliaseilla on suurin mahdollisuus vahingoittaa, teräaseilla jonkinlainen myös, mutta paljain käsin alkaa onnistuminen olemaan erittäin epävarmaa (kaksi kuudesta, että edes pientä vahinkoa syntyy). Mikäli käytössä on kirves tai haulikko, on pieni mahdollisuus kertalaakiin jolla saa hengen pois heti — tämä toimii toki molempiin suuntiin, joten riskinottoa kannattaa harkita tarkkaan.

Oi kunpa olisin ottanut ennemmin sen veitsen mukaan leikkimättä sankaria…

Yllätysmomentin menetettyään Boriksella on enää vain kömpelö haulikonvarsi turvanaan, kun tuo väkivaltainen hullu hyökkää kohti. Roisto karjuu silmittömästi kuin mielipuoli, mikä lie sekakäyttäjä. Nopeasti reagoimalla Boris ehtii osumaan haulikon painavalla varrella hyökkääjän olkapäähän nuoruutensa pihapeleissä opitulla heilautuksella.

Kellarissa kiirii korvia riipivä, tuskainen parahdus.

Vain sekunteja myöhemmin hän tajuaa tuon parahduksen päässeen omasta suustaan. Suustaan, joka nyt pärskii mustaa verta pimeässä kellarissa omalle, nuhjuiselle toppatakilleen. Vettyneiden pahvilaatikoiden keskellä maatessaan hän yrittää tarkentaa katsettaan hyökkääjään. Hän maistaa raudan. Suuhun kertyy verta yhteenpurtujen hampaiden väliin, ja hengitys on vaihtunut nopeaan huohotukseen. Kipu uhkaa sumentaa näkökentän. Tuo kusipää saa pian… katua… syntymäänsä.

Kimppuun käynyt mies oikoo kivistävää olkapäätään ja puhdistaa veistään Boriksen likaiseen pipoon vailla häivähdystäkään kiireestä. Veitsi lävisti Boriksen vatsan ja korinasta päätellen homma on sillä hoidossa. Mitäpä tässä enempää suttaamaan. Rosvo on selvinnyt kolmikosta voittajana, ja voittaja pitää potin. Sanaakaan sanomatta mies kerää tyynen rauhallisesti haulikon talteen, nostaa laukun olalleen ja poistuu paikalta löytämäänsä porkkanaa rouskien. Verilammikoissaan makaavat miehet hän jättää pimeyden synkkään syleilyyn. Jossain kauempana kuuluu kulkukoirien ulvontaa.

Boris ei tunne jalkojaan. Hän on yksin.

Yön kauhut kohdataan suojapaikan ovella kasvokkain

Yöllisten retkien jälkeen on vuorossa suojapaikan lähistöllä häärivien heppuleiden kohtaaminen. Kuten arvata saattaa, meno ei ole yhtään sen helpompaa. Etenkään jos ei ole nähnyt vaivaa suojarakenteiden eteen. Hiipparit myös pahenevat kampanjan edetessä, kuinkas muuten.

Suojapaikassa Boriksen odotetaan jo palaavan. Ovella vahdissa oleva Katia kuulee takapihan raunioista vihellyksiä ja levottomia huudahduksia. Pullo paiskataan sirpaleiksi. Tilanne kehittyy vähitellen uhkaavaksi. Lähtisikö hän herättämään Zlatan vai piiloutuisiko eteisaulaan? Pelkkä risakahvainen veitsi tuskin pidättelee tulijoita jos heitä on useampia…

Hän oli oikeassa. Vaikka ovea oli yritetty teljetä lankuilla, se murretaan auki vähin elein. Turvapaikka on paljastunut! Katia huutaa Zlataa apuun samalla, kun yrittää tuikkia tulijoita veitsellään kauemmaksi. Nämä vain nauravat ja väistelevät hatarat iskut helposti.

Zlata rientää apuun — vain huomatakseen veitsen uppoavan yllättäen vatsaansa porrashuoneen alimmalla askelmalla. Suusta pääsee äänetön huuto. Hän horjahtaa. Lattialla verikuplia maiskautellessaan hän katsahtaa hitaasti sutturaisilla silmillään kohti kimppuunsa käynyttä miestä. Tämä on parrakas ja epäsiisti. Rumat hampaat. Hyi. Ei missään nimessä potentiaalinen poikaystäväehdokas. Niin epätoivoinen hän ei tulisi koskaan olemaan.

Ovella nahkakintaaseen verhoiltu nyrkki pureutuu nuoren naisen nenänvarteen ruksahtaen. Veitsi putoaa ja viimeinen ajatus sammuttaa valot väistyessään sivuun tiedottomuuden tieltä.

Jonkun on oltava koko yö ovella passissa, ettei suojapaikkaan tunkeudu kodittomia, urpoja tai ihan jopa aseistettuja rikollisia. Usein vartiointi hoidetaan vieläpä aivan tyhjin käsin!

Zlata herää aamun sarastaessa omasta, tahmeasta verihyhmästään, sanoinkuvaamattomien kipujen ilmoittaessa kehon jokaisesta vauriosta. Hän huomaa ulko-ovella makaavan Katian. Ne paskiaiset ovat riipineet häneltä vaatteet yltä ja pahoinpidelleet raa’asti. Raahautuessaan vaivoin kyynärpäidensä varassa rojun ja betonimurskeen läpi Katian luo hän huomaa ystävänsä olevan yhä hengissä, vaikka pahalta näyttääkin. Viillot eivät ehkä ole niin pahoja kuin hänellä itsellään. Hän herättee toiveikkaana toveriaan.

Yhdessä naiset koettavat selviytyä yläkertaan kartoittamaan rosvojen aiheuttamat vahingot. Kömpiminen ylös on tuskallista, mutta ehkä jopa kivuliaampaa on kuitenkin huomata kaikkien vaivalla kerättyjen tarvikkeiden varastetun. Rosvot ovat tärvelleet myös pienen kamiinan, kun eivät olleet saaneet sitä mukaansa raahattua. ”Saatanan paskiaiset!”

Onneksi sidetarpeita on sentään vähän jäljellä, joista Katia saa itselleen ensiapua lyhyen sulle-mulle-väittelyn jälkeen.

Aamuaurinko ei lohtua suo

Vaikka syksyinen aurinko hieman lämmittääkin ensi kertaa pitkään aikaan, ei aamu sarasta kovin hilpeissä merkeissä. Boris ei ole vieläkään palannut, ja yöllisen yhteenoton johdosta Zlata on nyt entistäkin uupuneempi ja lisäksi kuumehoureinen. Hän ei enää erota mikä on totta, mikä harhaa. Monta päivää kestänyt keuhkokuume runtelee hänen kehoaan kilvan vakavan puukotushaavan kanssa, joka ei ole vieläkään lakannut pumppaamasta hänen elämän nektareitaan ulos kehosta. Itsetehdyt siteet eivät kertakaikkiaan riitä.

Nyt tuo aikoinaan niin elämänjanoinen, musiikkia ja valokuvaamista intohimoisesti rakastanut nuori nainen tietää pystyvänsä lopettamaan enää vain yhden sodan…

Kun Katia viimein pääsi taas katsomaan Zlataa, jäljellä on vain pöydälle jätetty veren tuhrima lappu, jossa lukee haparoivin kirjaimin:

”Kiitos kaikesta. Olette rakkaita. Anteeksi, että tämän piti päättyä näin. Jaksakaa loppuun asti. Z.”

Hetkeä myöhemmin Katia löytää hänet suojatalon romahtaneen seinän puoleiselta kadulta makaamassa luonnottomassa asennossa kiviröykkiön keskellä, elottomana. Musertavan yksinäisyyden nujertama Katia vajoaa polvilleen lohduttomana parkaisten. Linnut lehahtavat lentoon ympäröivien talojen katoilta. Kaukaisuudessa kuuluu vaimeana aamun ensimmäiset laukaukset. Borista ei näy koko päivänä.

This War of Minessa on yritettävä huolehtia hahmojen useista inhimillisistä tarpeista joka päivä. Pelkkä vilustuminen tai haava saattaa viedä manan maille parissa päivässä mikäli niihin ei saa tarvittavia hoitoja. Pahin kaikista lienee kuitenkin masennus, joka liian syviin vesiin sukeltaessaan harvoin päättyy hyvin. Realistista, ei kovin mukavaa.

This War of Mine tarjoilee uniikilla otteella ei-niin-hilpeitä pelisessioita

Kuten tässä vaiheessa lienet jo huomannut, This War of Mine on erittäin tunnelma- ja tarinavetoinen peli. Pelistä sanotaan, että meno on maistuvinta yksin, ja olen samaa mieltä. Silloin koko ryhmää hallitaan itse ja ratkaisut on tehtävä omien moraalikäsitysten mukaisesti. Kaikki niistä eivät ole mukavia, kun on kyse selviytymisestä. Joskus on myös otettava heikommalta, jotta itse selviää. Tämä on ehta aikuisten peli (jota pystyy kyllä rampauttamaan leppoisammaksi poistamalla realistisimmat osuudet käytöstä, mutta hei, mitä silloin jää sodasta jäljelle?).

Nyt jo vuosien varrella useamman kerran peliä pelanneena pidän pelin omintakeisesta otteesta yhä. Jokainen pelikerta on aivan uusi seikkailu ja pelin tarjoamat kokemukset ovat omaa luokkaansa. Jokaisella pelikerralla osa päätöksistä tuntuu aidosti pahalta ja usein sitä huomaa jäävänsä pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua jos olisin valinnut toisin. TWoM on tavallaan mielenkiintoinen psykologinen testi, joka tarjoilee lukemattomia tilanteita punnita omaa moraalista kompassiaan.

Siirtymä PC:ltä pahville kiristi ruuvia

Ne, jotka ovat pelanneet This War of Mine -tietokonepeliä, sanovat, että tämä lautapeliversio on alkuperäistä rujompi. Ja myös armottomasti vaikeampi, noin niinkun selviytymisen kannalta. Ja kuten alkupuolella mainitsin, nettifoorumeilla on kerrottu koetun jopa syviä depiksiä peliä pelattuaan. Eli kannattaa ihan suosiolla punnita, onko peli itselle sopiva, mikäli taipumusta on…

Oletko päässyt peliä jo  pelaamaan? Miten maistui? Ahdistiko? Tuliko huonot housuun?